sanKalaharin san jauhamassa mankettipähkinöitä (Namibia 2012)

Johtuvatko suolistovaivat elintasosta? Oliko paleoihmisen suolisto terveempi? Voimmeko me oikeasti tietää asiasta mitään? Aloin taas kerran pohtia näitä kysymyksiä lukiessani Kaarlo Jaakkolan ruoansulatusta käsitteleviä kirjoja. Jaakkolahan on antioksidanttihoitojen pioneereja Suomessa. Jaakkola ei puhu paleosta mitään, rinnastus syntyi minun päässäni.

Metsästäjä-keräilijöitten ruokavaliota tutkimalla päästään lähelle käsitystä siitä, miltä muinaisten aikojen dieetti on voinut näyttää. Rasva- ja proteiinipainotteinen paleoversio on arkeologisesta näkökulmasta lähinnä kummajainen: saatavilla olevan tutkimusdatan perusteella metsästäjä-keräilijöitten parissa tavallisinta oli runsashiilihydraattinen ruokavalio. Viljan saanti oli tietenkin hyvin vähäistä, mutta ei se olematonta ollut. Kun on tutkittu vaikkapa Australian aboja (ennen abokulttuurin romahdusta, eli ennen aikaa jolloin alkuperäiskansa alkoi syödä ja juoda itseään kuoliaaksi jouduttuaan pois alkuperäisiltä asuinalueiltaan, ja revittynä ”sivistyksen” pariin), on havaittu että he perinteisestä ruokavaliostaan saivat huomattavasti vähemmän energiaa ja huomattavasti enemmän ravinteita kuin nykyihminen. Mikä on tietysti ihan järkeenkäyvää, koska ruoka keräiltiin ja metsästettiin, ja se oli äärettömän monipuolista. Kaikkea syötäväksi kelpaavaa myös syötiin.

Varpu-hortoilee-Kalaharissa

Kuvassa olen keräilemässä san-naisten kanssa Kalaharin laidalla semiautiomaassa (Namibia 2012). Entisinä aikoina aikuinen san tunsi noin 200 syötäväksi kelpaavaa kasvia, nykyisin osa vielä ehkä kymmenesosan tuosta.

Jaakkolan kuten muidenkin nykyisten antioksidanttigurujen sanoma kuuluukin, ettei nykyihmisen ole mahdollista saada ruoastaan kaikkia elimistön tarvitsemia hivenaineita, kivennäisaineita, vitamiineja. Yhdessä kohden huomasin Jaakkolan lieventävän viestiään toteamalla, ettei se todennäköisesti/tavallisesti (en nyt muista ihan sanatarkkaa ilmaisua) ole mahdollista. Tällä perustellaan antioksidanttilisiä terveydentilan kohentamiseksi.

Itse teen parhaillaan yhden naisen eläinkoetta, ja kehittelen tapoja syödä kuten muinaiset metsästäjä-keräilijät, siltä osin kuin se modernissa maailmassa on mahdollista. Minulla ei kuitenkaan ole mitään ns. elintasosairauksia. Suolistovaivat ovat tuttuja, mutta ärtyneen suolen oireyhtymä (IBS) pysyy oireettomana FODMAP-ruokavaliolla. Kirjoitan lähiviikkoina kehittelemistäni kuvioista tarkemmin (jos aihepiiri kiinnostaa, tietoa löytyy kirjoistani Maanantaisoturin dieetti, joka periaatteessa on loppuunmyyty, mutta minulta löytyy muutama vielä, sekä kirjasta Villiinny kaupunkiviljelijäksi). Olen siis siitä hiukan eri mieltä, tarvitseeko terveen ihmisen syödä teollisia antioksidantteja. Superravinteikas syöminen luonnon omista lähteistä vaatii kuitenkin sen verran vaivannäköä, etteivät kaikki tietenkään ole siihen valmiita, vaikka muuten olisivatkin terveystietoisia.

piikkisika

San-miehet piikkisian paistossa (Namibia 2012).

Kaarlo Jaakkolan pioneerityö terapeuttisessa antioksidanttihoidossa on kuitenkin ollut ennakkoluulottomuudessaan ainutlaatuista. Ravitsemusterapiahan nykyisin tavallisesti tarkoittaa sitä, että terapeutti opastaa perusterveisiin syömistapoihin, antaa erityisneuvot keliaakikolle jne. Ihanne olisi tietysti, että ravitsemusterapeutti olisi sairaanhoidossa henkilö, joka on perehtynyt nimenomaan ravitsemuksen terapeuttiseen käyttöön. Alkuperäisessä Hippokrateen hengessä siis, ravinto ”biolääkkeenä”. Koska kyseessä on sairauden parantaminen ja potilaan paranemisprosessin tukeminen ravinnolla ja ravintoaineilla, tarvitaan varmasti ravintolisiä. Ylipäätään tarvittaisiin lisää tutkimusta aihepiiristä. Vaikutelmani on, että ruokavalion ja pienravinteiden parantava vaikutus on nykylääketieteessä aika vähätelty näkökulma. Ainakin käytännössä jos ei teoriassa.

sairaalaruokaa

Tältä näyttää Suomessa tarjottava sairaalaruoka (kuva Heidi Kemppainen, 2013).

DSC_0059-pieni

Minä ainakin paranisin nopeammin tällä…

Potiko paleoihminen siis suolistovaivoja? Aivan varmasti! Hänen ruokansa oli aika-ajoin huonosti sulavaa, joskus oli katovuosia metsästyksessä ja keräilyssä eikä ruokaa ollut tarpeeksi, niinpä turvauduttiin korvikkeisiin, jotka eivät välttämättä olleet kaikkein suolistoystävällisimpiä. Hän saattoi saada suolistoonsa loisia ja muita kutsumattomia vieraita. Ihan varmasti paleoihmistäkin kivisti, turvotti ja pieretti.

Valistuneena arvauksena veikkaisin, ettei kuitenkaan samassa määrin kuin nykyihmistä. Meidän ongelmamme on, että olemme vieraantuneet luonnollisesta tavasta syödä ja liikkua. Syömme teollista, vähäravinteista, ja valikoimaltaan suppeaa ruokaa, siis vähistä raaka-aineista ja vain muutamia erilaisia ruokalajeja – ja istumme milloin emme makaa.

Kaarlo Jaakkolalle ja kumppaneille riittää työmaata…

Lukusuositus:

Kaarlo Jaakkola: Ruoansulatus kuntoon ravitsemushoidolla (Mividata Oy, 2009, 2013)

Vatsa kuntoon – Ravitsemushoito on ratkaisu vastan ja suoliston hyvinvointiin (Mividata Oy, 2011)

Parantava ruoka – pellavarouhe (Mividata Oy 2012)