Foliohattu suojaa myös demoneilta.

Saarnaaja Markku Veilo piti viime viikolla lennokkaan puheen, jossa hän julisti kaikki tatuoinnit ja lävistykset pahoiksi.

YouTubeen on lisätty video Hyvinkäällä viikko sitten järjestetystä tilaisuudesta, jossa saarnaaja Markku Veilo hyökkäsi rajusti tatuointeja ja lävistyksiä vastaan.

– Kun tatuoidaan, tulee siitä portti pahalle hengelle. Demoninen voima pääsee virtaamaan suoraan ihmisen kautta, koska hänellä on portit auki.

Veilo kuitenkin kertoo, että tatuoiduilla on vielä toivoa. Jos heidän puolestaan rukoillaan, jos tatuointiin hierotaan öljyä ja jos tatuoitu sanoutuu irti tatuoinnistaan, on portti mahdollista sulkea.

Lävistykset saavat yhtä jyrkän tuomion.

– Niiden kautta saadaan demonista voimaa. Se ei ole mikään ulkonäköjuttu.

Lähde: Radio City

Minulla on kolme tatuointia. Ne ovat taiteilijaystävieni minulle piirtämiä kuvia, jotka kertovat elämänvaiheistani, ja ovat minulle itselleni voimakkaasti symbolisia. Olen tietoinen tatuointivärien mahdollisista terveyshaitoista (omassa kropassani on niin punaista kuin mustaakin). Luotin aikoinaan alansa huippuosaajiin, joten minun ei ole tarvinnut katua, sen kummemmin visuaalista kuin terveydellistäkään lopputulosta.

Mutta HUI KAUHISTUS! Tietämättäni olen ollut jo liki 20 vuotta avoin temmellyskenttä demoneille! Voih, auttaisiko enkelitatska? Jos lisäksi askartelen foliohatun ja ripustan valkosipulikaulakorun kaulaani?

PS. Suosittelen samppanjakorkin laittamista pyllyreikään. Koska demonit.

Tatuoinneista Kemikaalikimara-blogissa