Ilmeisesti amerikkalainen pintasosiaalisuus on yritysmaailman globalisoitumisen myötä levinnyt sosiaalisesi normiksi. Ulospäinsuuntautuneita ihmisiä pidetään älykkäinä, sosiaalisina ja
menestyvinä. Sisäänpäinkääntyneitä pyritään kasvattamaan ja pakottamaan aktiiviseen sosiaaliseen kanssakäymiseen. Näin heidän persoonallisuudelleen tehdään väkivaltaa. Ruotsalainen luennotsija, kouluttaja ja kirjailija Linus Jonkman on kirjoittanut introverttien puolustuspuheen, jossa hän pyrkii kumoaaan introvertteihin kohdistuvia ennakkoluuloja ja virheellisiä käsityksiä.

Jonkman kirjoittaa esipuheessaan:

”Sana introvertti on noussut viime aikoina otsikoihin. Usein sillä viitataan henkilöön, joka on sulkeutunut, sisäänpäin kääntynyt ja elää omissa maailmoissaan. Harva osasi tunnistaa laktoosi-intoleranssin oireet ennen kuin vaivaan ryhdyttiin kiinnittämään huomiota – niin vakuuttunut koko Ruotsin kansa oli maidon hyperterveellisyydestä. Maidollahan kasvatettiin vahvoja lapsia, ja se sisälsi hirmuisesti ravintoaineita. Mutta yhtäkkiä laktoosi-intoleranssista tuli muotisana, ja kaikki alkoivat tarkkailla sen oireita. Pian osoittautui, että vaivasta kärsi miljoona ruotsalaista.

Introverttius-trendissä on kiistatta paljon samaa. Emme tunnista itsestämme introversion merkkejä, koska olemme niin vakuuttuneita ekstroverttiydestämme. Ulospäinsuuntautuneisuus on normi. Introversio ei kuitenkaan ole pelkkä muoti-ilmiö. Introversio on psykologian vanhimpia käsitteitä ja kehitetty jo lähes vuosisata sitten. Introversiota on sanottu kaikkien luonteenpiirteiden äidiksi, ja sitä on pidetty kehittyneiden nisäkkäiden vallitsevimpana käytösmuotona.”

Persoonallistyyppien jaon sisään- ja ulospäinkääntyneisiin teki alunperin syvyyspsykologi C.G. Jung vuonna 1921. Myöhemmät persoonallisuuspsykologian tutkijat ovat sittemmin muodostaneet hienosyisempiä persoonallisuusjaotteluja alkuperäisestä introvertti-ekstrovertti-kahtiajaosta.

Jonkman lähestyy aiheettaan henkilökohtaisten anekdoottien kautta. Hän muistelee työpaikkoja, joissa hän on kokenut olevansa ekstrovertin valepukuun pukeutunut; sosiaalisia tilanteita, joissa hän on mokannut ja ollut ahdistunut. Kunnes hän vihdoin myönsi itselleen olevansa introvertti ja päätti olla ylpeä siitä. Kirjassaan hän on halunnut nostaa esiin introvertit työelämässä. Nykyisinhän työhönotossa suositaan ekstroverttejä. Vai onko muka joku nähnyt työpaikkailmoituksen, jossa haetaan syrjäänvetäytyvää, yksinviihtyvää ja hiljaista ihmistä?

Jonkmanin kirja on helppo lukea yhdeltä istumalta. Vaikuttaa siltä, että kirja on kirjoitettu yhtenä maanisena puuskahduksena, siinä on toistoa ja hiukan ristiriitaisuuksiakin. Kirja herättää paljon ajatuksia, valitettavasti myös aika hämmentyneitä: Introvertit on kauttaaltaan jäsentymättömästi kirjoitettu. Jonkman selittää mieluusti erilaisia historian tapahtumia introvertismin kautta, välillä selitys vaikuttaa aika päälleliimatulta. Hän näyttää selittävän oman persoonallisuutensa piirteet pelkän introverttiyden suodattimen kautta, kaikki selittyy sillä. Jonkman vaikuttaa käsittelevän inroverttien ominaisuuksia aina omista lähtökohdistaan, koska hän on itse sitajasitä, siitä seuraa, että introvertit ylipäätään ovat sitäjasitä. Introverttina ihmisenä en usein tunnistanut itseäni kuvauksista. Lukija olisi kaivannut kautta linjan analyyttisempää otetta ja tiukempaa pohdintaa.

Minua hämmensivät myös esimerkiksi viittaukset siitä, että autismin kirjoon kuuluvaa Aspergerin oireyhtymää esiintyy introverteilla — ja vastaavasti ADHD on ekstroverttien oireyhtymä. Ajatus ei ole Jonkmanin oma. Olisin kaivannut selkeämpää analyysiä siitä, miten laaja-alainen kehityshäiriö ja persoonallisuustyyppi ovat toisiinsa sidoksissa. Alkaen siitä, miten autismiin olennaisena liittyvä vaikeus hahmottaa muiden ihmisten eleitä ja tunteita sekä kyvyttömyys sosiaalisiin kontakteihin on yhdistettävissä herkästi ihmisiä havainnoivaan introverttiin persoonallisuuteen?

Uutta minulle oli käsite ambivertti, ihminen jossa molemmat suuntautumiset ovat tasapainossa. Kirjan lopussa on kyselytesti, jonka perusteella voi tutkia, mihin persoonallisuustyyppiin kuuluu. Itse olin enemmän introvertti kuin ambivertti, mutta vähemmän kuin ääri-introvertti. Testi oli hauska tehdä, vaikka osa kysymyksistä olikin sellaisia, että olisin aivan yhtä hyvin voinut valita molemmat vaihtoehdot. Ehkä testiin olisi alunperin pitänyt lisätä ambiverttien C-vastaussarja.

Kiinnostuin pohtimaan ja tutkimaan aihepiiriä lisää (siinä suhteessa kirja toimii hyvänä motivaattorina). Minulle asia hahmottui huomattavasti selkeämmin löydettyäni saksalaisen kielititeilijän ja kirjailijan Doris Märtinin, joka on kehittänyt introvertin persoonallistyypin 4-mallin (Intro-DNA). Hän jakaa introvertit pohdiskeleviin M-Introihin, erityisherkkiin S-Introihin, ujoihin C-Introihin sekä innostuksensa kohteisiin uppoutuviin N-Introihin. Tosin tämäkään ei todellisuuden hahmotukseen riitä; itse tunnistan olevani niin M-, S-, kuin N-Introkin.

Työpaikan hiljaisten puolustuspuheenvuorona kirja on mainio! Jokaisessa työpaikassa tarvitaan erilaisia persoonallisuustyyppejä, jotta päästään parhaimpaan tulokseen.

Me introvertit suhtaudumme kauhulla kampanviinerikokouksiin tai kokkareihin, joissa pitää lätistä joutavuuksia; saamme paniikkihäiriön, jos meidät pakotetaan laittamaan hymynaama-merkki laumatunnukseksi rintaan ja osallistumaan kaikenkirjaviin ”yhteishenkeä kohottaviin” kilpailuihin — mutta kun me olemme työstämme innostuneita, me teemme uppoutuneena ja päämäärätietoisina työtä, ja saamme paljon aikaan.