Tällä kertaa luukun aihe ovat sellaiset ihon kohdat, joiden ei koskaan tarvitse ”säteillä”, mutta ne voisivat olla vähemmän häiritseviä: venymisarvet.

Minulta löytyy mahasta nelisen raskausarpea — huolimatta siitä, etten koskaan ole ollut raskaana. Olen vain aiemmin ollut tarpeeksi lihava lihomisarpiin. Lisäksi minulla on arvet umpisuolen poistoleikkauksesta ja nilkkamurtuman leikkauksesta. Näitä en ole saanut aikaiseksi systemaattisesti hoitaa Environilla.

Sen sijaan otsassani on arpi ajalta, jolloin kuusivuotiaana hyppäsin keinusta suoraan sementtitolppaan. Se on Environin käytön myötä kadonnut lähes olemattomiin. Ennen Environia se oli peitettävä meikkivoiteella, mikäli sen halusi piiloon.

Tehokas Enhanced Body Oil hoitaa vartalon ihoa suurilla A-vitamiini- ja antioksidanttipitoisuuksilla. Hoito ennen ja jälkeen operaation parantaa haavan nopeammin ja arvista tulee huomaamattomammat.

Sisäpiirin vinkki: Käytän Environin Body Oilia myös kun kuivakuppaan lymfareisiäni. Taas yksi win-win! Kuivakuppaus tehoaa myös raskausarpiin.

 

TÄMÄN PÄIVÄN ARVONTAPALKINTO ON

Enhanced Body Oil.

Kaikki päivän aikana linkkiä levittäneet ja tämän kirjoituksen kommenttiosioon blogiini ilmoittautuneet osallistuvat arvontaan.

 

 

LUE

Lymfajumppa

________________________________________

24 ihonhoitoluukkua 2015
Levitä linkkiä valitsemassasi sosiaalisessa mediassa ja ilmoittaudu kommenttiosioon, niin olet mukana arvonnassa. Tuotteet lähetetään voittajille joulun jälkeen.

Blogiyhteistyö: EnvironSkinCareFi

Environia myyvät vain koulutetut ihonhoidon ammattilaiset. Nettikaupoissa myytävät ”Environ”-tuotteet ovat heikkolaatuisia väärennöksiä (mikäli tähän blogiini ilmaantuu WordPressin ”Environ”-mainoksia, kyse on juuri noista väärennöksistä. En pysty estämään mainoksia, koska käytän ilmaissoftaa).

Jälleenmyyjät löytyvät täältä.