Kirjoitukseni on aika tavalla normaalia pidempi, koska tämä kirja on yksi parhaimpia aihepiiristä lukemiani (luen jatkuvasti neljällä kielellä ravitsemukseen ja täydentävään lääketieteeseen liittyvää kirjallisuutta, joten jonkin verran minulla on vertailupohjaa). 

”Kaiken maailman dosentti” Pauliina Aarva (yhteiskuntatieteiden tohtori, terveystutkija ja terveyden edistämisen dosentti Tampereen yliopistossa) on kirjoittanut kirjan siitä, millaista näyttöä täydentävistä hoidoista on saatu tieteen keinoin. Juuri nyt, kun veronmaksajien rahoittama YLEkin on ristiretkellä täydentäviä hoitoja vastaan, asiallinen tieto aiheesta on tarpeen. Vastakkainasettelusta virallisen ja epävirallisen hoitamisen välillä ei hyödy kukaan, sen sijaan siitä kärsivät niin potilaat kuin viime kädessä kansantalouskin (tämä on oma näkemykseni).

Johdannossaan Aarva kirjoittaa:

”Voiko energia parantaa? Kyllä voi, jos se ymmärretään elinvoimaksi ja fyysiseksi, psyykkiseksi ja henkiseksi kapasiteetiksi.

Kirja on tarkoitettu lukijoille, jotka ovat kiinnostuneet täydentävistä lähestymistavoista terveyteen ja sairauksien hoitamiseen. Terveydenhuollon ammattilaiset, täydentävät hoitajat ja hoitojen käyttäjät saavat tutkimus- ja kokemustietoa terveydenhuollon ulkopuolisista parannuskeinoista. —

Täydentävien hoitojen tutkimusnäyttöä kaipaaville kerron, mitä hoidoista tutkimusten perusteella tiedetään, ja pohdin, miksi hoidot ovat Suomessakin suosittuja, vaikka korkeateknologisia terveyspalveluja on tarjolla. Tarkastelen myös energiahoitojen, kuten terapeuttisen kosketuksen ja muiden vastaavien hoitomuotojen tunnistettuja ja oletettuja vaikutusmekanismeja.

Kirja on tietopaketti ja yleiskatsaus täydentäviin kehomielihoitoihin sekä niiden taustalla olevaan ajatteluun. Kirja ei ole hoito-opas, eikä siinä suositella sivuuttamaan lääketieteellisiä hoitoja, mutta ei myöskään uhkailla täydentävien hoitojen vaaroilla. —

Arvostan lääketiedettä ja suomalaista terveydenhuoltojärjsetelmää, enkä hahmota tavanomaisia terveyspalveluja ja täydentäviä hoitoja toisilleen vastakkaisiksi, vaan ymmärrän se ”sekä että” -näkökulmasta. Kummallakin on paikkansa.”

metsa

Tätä sekä-että-ajattelua olen omissa kirjoissani ja kirjoituksissani painottanut. Minusta on outoa ja järjenvastaista tehdä vastakkainasetteluja ja leimata ”toisinparantujia” huuhaaseen uskoviksi höperöiksi. Olen jo vuosia ajatellut, että nämä hoitolinjat tulevat vielä käytännössä toimimaan yhteistyössä.

Kuten Aarva toteaa:

”Modernin lääketieteellisen parannustyön ja mielen voimaan nojaavien hoitonäkemysten yhdistäminen apua tarvitsevaa ihmistä palvelevaksi on joka tapauksessa tulevaisuutta. Tulevaisuutta on myös entistä vahvempi asiakaslähtöisyys.

Terveys 2050 -tutkimuksen mukaan terveyspalvelujen käyttäjät pitäisi ottaa useammin mukaan palveluiden kehittämiseen ja tuottamiseen, sillä ihmiset muuttuvat yhä enemmän hallintoalamaisista aktiivisiksi valitsijoiksi.”

Täydentävän lääketieteen tutkimusta tehdään jatkuvasti eri puolilla maailmaa (esimerkiksi Australiassa, Kiinassa, USA:ssa, Saksassa, Sveitsissä, Ruotsissa, Norjassa…), vain Suomi on tässä suhteessa takapajula, jossa laahataan parikymmentä vuotta kehityksen jäljessä. Zürichin yliopistossa on valtion rahoittama täydentävän lääketieteen laitos, jossa parhaillaan tehdään erityisesti akupunktiotutkimusta (tulen vielä kirjoittamaan laitoksesta, sen professorista ja tutkimustyöstä).

Perusongelma kommunikaatiossa virallisen lääketieteen ja täydentävien terveyshoitojen välillä on pohjimmiltaan elämänkatsomuksellinen: materialistiseen elämänkatsomukseen nojautuva hahmottaa asiat aika tavalla toisin kuin ihminen, jonka elämänkatsomus on henkinen tai muulla tavoin kokonaisvaltaisempi.

Aarva kirjoittaa:

”Syyt valita täydentävä hoito liittyvät yleensä terveyden edistämiseen ja terveyden ja sairauden ymmärtämiseen laajemmasta kuin vain biologisesta näkökulmasta. Vaihtoehtohoitojen sijaan onkin alettu puhua täydentävistä ja yhdistävistä terveysnäkemyksistä”.

parsakaali

Aarva lainaa kirjassaan täydentäviä hoitoja tutkinutta Marc S. Micozzia, jonka mukaan usein juuri muinainen parannustaito ja viisaus sovelletttuna nykyoloihin ja yhdistettynä nykytieteen saavutuksiin voi tuottaa todellisia innovaatioita terveysongelmien ratkaisemiseksi. Tällaista kiinnostavaa tutkimustyötä tehdään muuten esimerkiksi Pekingin yliopistossa (TCM eli perinteinen kiinalainen lääketiede) sekä Intiassa (ayurveda). Dalai Lama on asettunut voimakkaasti tukemaan traditionaalisen tiibetiläisen lääketieteen tutkimusta länsimaisen lääketieteen tutkimusmetodein (tiibetiläisestä lääketieteestäkin tulen vielä kirjoittamaan, asiaan perehtyminen on minulla kuitenkin vielä pahasti kesken).

Täydentävää lääketiedettä koskevassa tutkimuksessa on keskitytty tavallisimmin lääkekasveihin ja akupunktion käyttöön kivun hoidossa. Meditointia ja joogaa on tutkittu useassa eri yhteyksissä. Homeopatian tehoavuutta on tutkittu esimerkiksi Saksassa.

Tutkimusjulkaisujen määrä kasvaa koko ajan. Vuonna  2004 perustetussa Evidence-Based Complementary and Alternative Medicine -lehdessä on julkaistu kaikkiaan yli 1000 tieteellistä artikkelia.

”Kansainvälisesti tutkimus on vilkkainta Pohjois-Amerikassa, Australiassa ja Aasiassa. Yhdysvaltain kansallisen terveysinstituutin (NIH) Täydentävän ja Integratiivisen terveyden keskus (NCCIH) tilastoi hoitojen käyttöä maassa ja tutkii hoitojen vaikutusta, toimivuutta ja käyttäjien tyytyväisyyttä. Sen vuosien 2011-2015 tutkimusstrategiassa painotetaan erityisesti kroonisen kivun lievitykseen liittyviä kehomielihoitoja sekä luontaistuotteiden turvallisuutta. Keskus otti taannoin käyttöön termin täydentävät ja yhdistävät terveysnäkemykset (complementary health approaches).”

urinary


Täydentävistä hoidoista haetaan apua erilaisissa kroonisissa sairauksissa ja kiputiloissa, unihäiriöihin, kivuliaisiin kuukautisiin, vaihdevuosioireiluun jne. Näissä tapauksissa täydentävistä hoidoista saattaa olla hyötyä potilaalle (esimerkiksi akupunktiolla on menestyksellisesti hoidettu vaihdevuosien kuumia aaltoja, vaikkei se vaikutakaan naisen hormonitoimintaan).

Kuluneen vasta-argumentin mukaan ”uskomushoidot otetaan lääketieteen piiriin heti, kun niiden tehosta saadaan tieteellisesti päteviä todisteita”. Aarva huomauttaa, että väite on älyllisesti epärehellinen ja ristiriitainen. Vedotaan tutkimusnäytön puutteeseen samaan aikaan kun suomalainen tiedeyhteisö osoittaa olematonta kiinnostusta aiheeseen eikä kansainvälistä tutkimustietoa edes haluta seurata. Samaan aikaan esitetään, ettei täydentävien hoitojen hyötyjä edes kannata tutkia, koska niiden biologisia vaikutusmekanismeja ei tunneta.

Koska oma koulutukseni on humanistisesta tiedekunnasta (FM kulttuurien tutkimuksessa) minusta on silmiinpistävää, etteivät myöskään terveyspsykologia, -sosiologia tai -taloustiede tutki täydentävien hoitojen vaikutuksia. Kuten Aarva painottaa, hoitotieteelliseen tutkimukseen tarvitaan tutkimusmetodeja ihmistieteiden parista. Näin saadaan näyttöä täydentävien hoitojen vaikutuksista sillä tasolla, jolla on potilaalle merkitystä: vaikuttaako hoito, ja jos vaikuttaa, niin millä tavoin ja missä sairauden tiloissa.

Kirjan yksi teema ovat energiahoidot. Omaan käytännölliseen järkeeni kosketushoidot käyvät oikein hyvin, sen sijaan esimerkiksi enkeliparannuksesta puhuttaessa olen epämukavuusalueella, vaikka uskonkin ymmärtäväni sen symbolitason, jolla Aarva aiheesta kirjoittaa. Oletan, ettei enkeliparannus toimisi omalla kohdallani, koska minua todennäköisesti naurattaisi koko ajan liikaa, mutta en minä halua olla mukana kivittämässä niitä ihmisiä, jotka kokevat siitä apua saavansa. Samalla tavoin minua nauratti suuresti tunnetun skeptikon lausuma Aamulehdessä: ”Enkeliparannus ei toimi, koska enkelit eivät tottele meitä.” Joku voisi todeta, että siinä pata kattilaa soimasi…

Olen ennenkin mekastanut siitä, että kirjojen nimiä ja takakansitekstejä ”tyhmennetään”, jotta ne myisivät paremmin. Ymmärrän oikein hyvin kustantamojen ahdingon ja myyntipaineet tänä aikana, jolloin yhä useampi ihminen (tai ihmistä etäisesti muistuttava olio) on sosiaaliseen mediaan uponnut selfiemade(wo)man, mutta joskus saattaa olla tilanteita, joissa kirjan oikea kohderyhmä löytyisi älykkäämmällä nimellä ja takakansitekstimarkkinoinnilla paremmin (ja kun kansikuvassakin on jotain ihmekristalleja…). Jollen olisi lukenut Aarvan blogia, olisin ollut ennakkoluuloisempi ja ehkä jättänyt kirjan lukematta. Ei niin, että minulla olisi jotakin myyttistä tietoa vastaan (taolaiseen ja buddhalaiseen filosofiaan taipuvaiselle se olisikin kummallista), mutta en pidä myyttistä tietoa tarpeellisena esiinnostona silloin, kun keskustellaan täydentävien hoitojen terveydellisistä ja terveyspoliittisista merkityksistä. Toisaalta saatan olla täysin väärässäkin, kirjan luettuani toki huomasin, että nimi vastaa Aarvan omaa ajattelua aihepiiristä. Kuitenkin silloin, kun tavoitteena on lisätä asiallista tietoa aihepiiristä ja vähentää ennakkoluuloja, asian esittämisen tapa on aika merkittävässä roolissa.

”Puoskarilain” voimaantulo olisi etu kaikille osapuolille. Sen laatimisessa on kuitenkin syytä kuulla myös täydentävien hoitojen asiantuntijoita. Asiallisen tiedon levittäminen lisää myös hoitopalveluja käyttävien kykyä tehdä valistuneita valintoja, ja erottaa huuhaakauppiaat vastuuntuntoisesti alalla toimivista.

Täydentäviin hoitoihin skeptisesti suhtautuville haluan kuitenkin pistää mietintämyssyyn seuraavan ennen kuin toisinparantuvia ryhdytään halveksimaan:

”Täydentäviin hoitoihin hakeutuvat usein ne, jotka ottavat paljon vastuuta omasta terveydestään. Toinen ryhmä ovat epämääräisistä ja selittämättömistä fyysisistä ja psyykkisistä kivuista ja vaivoista kärsivät sekä kroonisia sairauksia potevat. Osa etsii käsittämättömille elämänongelmilleen metafyysistä selitystä, vastausta kysymykseen ’miksi’, ja osa hakee viimeistä oljenkortta, kun terveydenhuolto ei ole pystynyt auttamaan.”

 

Kirja Bookyssa:

Pauliina Aarva: Parantavat energiat — Myyttistä ja tutkittua tietoa täydentävistä hoidoista (Basam Books 2015)