Tiedemiehet ovat osoittaneet, ettei sokeririippuvuutta ole olemassa. Tutkimuksissa ei ole havaittu selkeää neurokemiallista syy-seuraus-suhdetta. Kerrotaan se kaikille sokeririippuvaisille. Ehkä heidän oireensa katoavat sen siliän tien? Onko sokeririippuvuus samanlainen tarina kuin kimalaisen lento. Väitetään näet, että joku saksalainen (kuinkas muuten) tiedemies olisi todistanut, ettei kimalainen aerodynamiikan lakien mukaan voi lentää. Kuitenkin kimalainen lentää. Onko tuo tiedemies ollut olemassa, vai onko kyseessä pelkkä kulkutarina, ei tiedetä. Jostakin se tarina on alkunsa saanut, ja toki se *voisi* olla totta.

Lukemattomat ihmiset kuitenkin kokevat olevansa sokeririippuvaisia. Jos riippuvuus ei ole neurokemiallista, mitä sen on? Mitä on nettiriippuvuus? Mitä on peliriippuvuus? Mikä on alkoholiriippuvuuden ja alkoholismin ero?

Jos olisin tiedemies asiaa tutkimassa, en pyyhkisi kysymystä syrjään ihmisten kuvitteluna/ nettidiagnoosina/ syömishäiriönä/karppihurujen höyrynä, vaan lähtisin miettimään eteenpäin: jos ei kyseessä ole suora neurokemiallinen syy-seuraussuhde, mikä voisi olla kyseessä? Voisiko kyseessä olla epäsuora neurokemiallinen syy-seuraussuhde? Voisiko mekanismi olla ketjureaktio? Voisiko mekanismi olla ihan jotain muuta?

Tiedetään, että naiset ovat herkempiä mielihyvähormoni serotoniinin tasojen vaihtelulle kuin miehet. Samoin tiedetään, että estrogeeni ja serotoniini kulkevat käsi kädessä. Kun estrogeenin toiminta vaihdevuosien aikana hiipuu, alenevat myös serotoniinitasot. Makeansyöminen nostaa serotoniinitasoja. Siinä yksi selitys miksi minun ikäiseni mummut niin helposti ovat makean perään. Olen kirjoittanut aiheesta enemmän täällä.

Omaan projektiini tämä aihe liittyy sillä tavoin, että olen niitä ihmisiä, jotka ovat ns. hiilariherkkiä. Tärkkelys ja sokeri lihottavat minua. Niin minua lihottaa runsasrasvainenkin ruokavalio, ei sillä. Tähän skeptikko tietysti sanoo, että liika energiansaanti lihottaa aina, riippumatta siitä, mistä lähteestä se on. Toki asia on noinkin. Helppo selitys on, että hiilareita sortuu syömään liikaa, koska ne maistuvat hyvälle, ja rasvaa saattaa huomaamattaan syödä liikaa.  Mutta kun ihminen on vuosien varrella niin tarkkaan seurannut syömisiään kuin minä, tuo selitys ei ole lainkaan riittävä. Tärkkelys ja sokeri saavat painoni nousemaan silloinkin kuin laskennallinen kulutukseni on yli energiansaannin. Jos kyse on päiväkohtaisesta hiilaripöhöstä,  sen voi sanoa menevän ohi. Jos kyse on jatkuvasta saannista, niin…?

Minulle henkilökohtaisesti ratkaisena ahaa-elämys oman terveydentilani suhteen oli:

”…sokeristuvien hiilihydraattien vähentäminen ruokavaliostani. Olen lopettanut sokerin ja piilosokeria sisältävien tuotteiden syömisen kokonaan. Samoin pasta, riisi ja peruna eivät enää kuulu ruokavaliooni.
Täysjyväleipää söisin mielelläni jonkin verran, mutta vatsani turpoaa siitä, joten olen senkin vähentänyt lähes olemattomiin. Tämä on minun geeniperimälleni ja elimistölleni paras vaihtoehto.”

Näin kerron vuonna 2010 tehdyssä haastattelussa, johon vastikään törmäsin yllättäen. Täsmennän vielä: puhun siis lisätystä sokerista ja sokerista, jota on valmiiksi lisätty johonkin tuotteeseen, EN puhu luontaisesti sokeria sisältävistä ruoka-aineista. Syönhän marjoja ja hedelmiä, myös kuivattuina. Ne ovat minun makeaherkkujani.

Ehdoton en ole. Olen tänä vuonna syönyt perunaa kolme kertaa, ja pastaa (tattaripastaa ja konyakpastaa lähinnä) ehkä viitisen kertaa. Riisiä syön sushissa ihan surutta, ja matkoilla syön aina paikallista ruokaa (esimerkiksi Thaimaassa mustaa gluteeniriisiä, jota mahani kestää pikkuisen koska gluteeni ei ole ongelmani vaan imeytymättömät FODMAP-hiilarit). Täysjyväleipää syön ruisnäkkärin ja hapankorpun muodossa. Sitä IBS-mahani (ärtyneen suolen oireyhtymä) kummasti kestää — eikä se aiheuta jatkohimoja…

Nyt siis päästiin asiaan: esimerkiksi rutiseva rukiinen jälkiuunileipä toimii minun kohdallani triggerinä sokerin syöntiin. Ensin sitä ruisleipää pitää saada neljä palaa, vaikka maha tulee kipeäksi. Sen jälkeen maistuisivat jo vanukkaat tai irtokarkit… Minulla ei ole, eikä ole koskaan ollut diagnosoitua eikä liioin piilotettua syömishäiriötä. Tunnesyöppö toki olen ollut mutta en koskaan ole ahminut salaa, enkä muutenkaan täyttänyt syömishäiriön kriteerejä.

Syön siis pysyvästi hiilareita vähemmän kuin suositusten verran, mutta koska syön paljon kasviksia, marjoja ja hedelmiä, en syö vähähiilarisesti. Syön erittäin terveellisesti. Syön myös erittäin herkullisesti.

Kun aloitimme Johanna Mäkelän kanssa projektin, hän pyysi minua pitämään ruokapäiväkirjaa parin päivän ajan, nähdäkseen, miten syön. Olin alkuun skeptinen. En siksi, etten voisi ottaa vastaan neuvoja, vaan siksi, että minä ja tähänastiset ruokapäiväkirjasovellukset netissä emme ole yhteensopivia. Lupasin kuitenkin yrittää. Johanna suositteli Finelin ruokapäiväkirjaa. Yllätyksekseni havaitsin, että ensimmäisen kerran selvisin ruokapäiväkirjasovelluksen kanssa kohtuullisen hyvin. Toki minun piti soveltaa, koska en juurikaan syö tehokasvatettua lihaa, vaan ainoastaan riistalihaa (villisikaa, kaurista ja joskus saksanhirveä). En syö koskaan eineksiä, jotka Finelin tietokannasta muodostavat suurimman osan.

Olen kysynyt asiaa tietokannan suunnittelijalta, ja kuulemma näin on siksi, että suomalaiset syövät niin paljon eineksiä. Oikean ruoan syöjänä olen vähemmistöä. Speltti ja chiasiemenet on luvattu lisätä sinne. Hampunsiemenet, manteli- ja kauramaito olisivat hyvä lisä.

Kiinnostavinta Finelin ruokapäiväkirjassa on, että se laskee syödyn ruoan ravintotekijät energiamäärän lisäksi!

Tässä näyte Johannalle tekemästäni ruokapäiväkirjasta ennen projektin aloitusta. D-vitamiinia syön ravintolisänä, mikä ei näy tuossa. Syön luonnon superfoodeja, ja välillä tuotteistettuja superfoodeja testausmielessa,  mutta tämän perusteella en niitä tarvitsekaan.

Bildschirmfoto vom 2016-06-08 15-36-42

Energiamääräni ovat vaihdelleet 1800-2000 kcal huippeilla, joskus harvoin ne ovat nousseet 2200-2400 kcal:iin. Näillä keinoin olen siis saanut painoni nousemaan ja mittani leviämään.

Sohvaperuna en ole. Televisiota en edes omista.

Johannan ehdotus oli: lepopäivinä kalorit 1500-1600 kcal ja treenipäivinä 1800 kcal. Hän tosin epäili, että arvioin itse kulutukseni (siis kuluttamani energian, en saatua energiaa) alakanttiin. Tässä on kuitenkin ikälisä otettava huomioon. Energiankulutus vähenee vuosi vuodelta. Tässä yksi iso syy treenata lihaskuntoa. Se pitää kulutuksenkin suurempana. Haluan nimittäin jatkaa kulinaarista terveydenhoitoani…

Johanna ehdotti myös hienovaraista makroravinnesuhteitten säätöä. Rasvaa hiukan vähemmän (45% -> 35%), hiilareitten osuus hiukan suuremmaksi (30% -> 35%) ja samoin proteiinin (25%->30%). Aiemmin söin aika tavalla saman verran kaikkia, mutta lymfalääkärini ehdotettua proteiinivähennystä, olen sitä vähentänyt. Sillä ei kuitenkaan ole ollut toivottua vaikutusta, joten suosiolla kokeilen uutta komboa. Näillä mennään nyt!

Jpeg
Jpeg

Doughnut image courtesy of holohololand at FreeDigitalPhotos.net

 

Lähde mukaan seuraamaan projektia! Otan mielelläni vastaan blogini kommenttiosioon linkkejä ja vinkkejä.

 

____________________________________________

Projekti 60+FIT kestää puoli vuotta 1.7.-31.12.2016.

Personal trainerinani toimii PT ja fysioterapeutti Johanna Mäkelä

Kuntokompassi Personal Training Studio

johanna

 

 

 

 

 

 

Tuotesponsorit (sponssiehdotuksia voi laittaa sähköpostilla varpu (at) varputavi.com):

 

Terttu Lilja Oy

vogel-logo-1000environ300px