On ihmisiä, jotka salaavat oikean ikänsä. On (paljon) ihmisiä, jotka valehtelevat ikänsä alaspäin. Ensimmäisen kerran kuitenkin kuulin sellaisista, jotka valehtelevat ikänsä ylöspäin (jos mukaan ei lasketa alaikäisiä kapakkaan pyrkijöitä). Mutta miten omenasiiderietikka siihen liittyy?

Kuvan opetus: FITmotivation-meemit ovat tajuttoman typeriä.

Kunto Plus -lehden 11/16 numeron pääkirjoituksessa kerrotaan Patricia Braggista, joka (väitetyn) isänsä Paul C. Braggin jalanjäljissä johtaa omenasiiderietikan ”kaikenkattaviin terveysvaikutuksiin” perustuvaa terveystuoteimperiumia. Molemmat ovat tunnettuja paitsi terveysetikasta myös luovasta suhtautumisesta tosiasioihin. Molemmat ovat valehdelleet ikänsä tuntuvasti ylöspäin osoittaakseen kuinka omenasiiderietikka on nuorena pitävä ihmetuote.

Etikkavillitys on taas kerran levinnyt terveystietoisten pariin. Muistelen nähneeni ainakin pari aiempaa etikkamuotikierrosta: ensimmäisen kerran joskus 80-luvulla (?) omenaviinietikan juomisen sanottiin laihduttavan, ja intopäissään sitä paljon litkittiinkin kunnes huomattiin sen syövän hammaskiilteen ja tekevän hallaa monien mahalle.

Nyt kuulemma omenasiiderietikalla pyyhitään päivittäin myös kasvot, näin saadaan iho heleäksi ja nuoreksi jälleen. En ole itse uskaltanut kokeilla (ihoni ei suhtaudu happokäsittelyihin kovinkaan suopeasti), joten en väitä asiasta suuntaan tai toiseen mitään. Muutamat kokeilleet ovat kehuneet.Tapani mukaan kysyin kuitenkin ”asiasta tavallisesti perillä olevalta lähteeltä”, tässä tapauksessa Environ-kouluttaja Minna Heikkilältä asiasta. Minna vastasi näin:

En ole kokeillut kuinka tehokas viinietikka on, saako aikaan ”juustohöyläefektin” eli ihoa lähtee monta kerrosta vai onko sillä vain kevyt kihelmöivä vaikutus tai jotain siltä väliltä.

Ihohan on hapan, pH 5.5, ja esim. AHA-happojen tehtävä on Environ-kasvovesissä palauttaa happamuus takaisin puhdistustuotteen (emäs) jäljiltä. Environ-peelingit hoitolassa maitohapolla taas madaltavat ihon pH:n tietyksi ajaksi, jolloin kuolleet ja epänormaalit ihosolut lähtevät poistumaan ja epidermiksen nk. kasvutekijät stimuloituvat tuottamaan lisää terveitä soluja. Tähän prosessiin vaikuttavat vahvasti myös Environ-hoitotuotteiden A- ja C-vitamiini sekä peptidit eli niiden käyttö ennen ja jälkeen kuorinnan.

Moni ammattikosmetiikkasarjakin perustuu yhä edelleen erilaisiin happoihin, jolloin iho saadaan kirkastumaan. Probleemina on, että harvoin näillä sarjoilla on ihoa vahvistavaa tuotetta, ennemminkin kosteuttavia.

Toinen tärkeä asia on happohoitojen jälkeen suojata iho hyvin UV-säteilyltä pigmenttiongelmien välttämiseksi.

Lyhyesti sanottuna hapot ovat hyvä renki, mutta huono isäntä.

Jos siis käytät omenasiiderietikkaa ihonhoidossa, hoida ihoasi myös sitä vahvistavilla ja suojaavilla tuotteilla. Älä liioittele happokäsittelyjen kanssa, jottet aiheuta juustohöyläefektiä ihollesi.

Entäpä sitten väitetyt terveysvaikutukset? Googlehaulla löysin aiheesta suomenkielistä ”tietoa” Suomi24-foorumilta ja Magneettimediasta… Englanninkieliset sivut ylistivät Braggin etikkaa, enkä jatkanut penkomista vaan siirryin saksankielisille sivuille, joiden lähdearvoa pystyn hiukan paremmin arvioimaan. Saksankielisen materiaalin perusteella voidaan olettaa, että Minnan johtopäätös ”hapot ovat hyvä renki mutta huono isäntä” toimii myös omenasiiderietikan sisäisen käytön yhteydessä. Jotta hammaskiille, maha ja suolikanavat eivät kärsi etikasta, sitä pitää nauttia vain pieni annos kerrallaan eikä koskaan laimentamattomana. Suu kannattaa huuhdella heti etikanjuonnin jälkeen.

Tolkku kannattaa säilyttää terveysuskomuksissa. Tutkimusten mukaan omenasiiderietikalla on hyviä terveysvaikutuksia (esimerkiksi kakkostyypin diabetekseen), mutta eihän se tietenkään mikään kaikenparantaja ole.

Eikä ikuisen nuoruuden lähde.

Bildschirmfoto vom 2016-07-26 13-15-56Kuvan opetus: ikuisen nuoruuden lähde löytyy korvien välistä.

 

Lähde mukaan seuraamaan projektia! Otan mielelläni vastaan blogini kommenttiosioon linkkejä ja vinkkejä.

 

____________________________________________

Projekti 60+FIT kestää puoli vuotta 1.7.-31.12.2016.

Personal trainerinani toimii PT ja fysioterapeutti Johanna Mäkelä

Kuntokompassi Personal Training Studio

johanna

 

 

 

 

 

 

Tuotesponsorit (sponssiehdotuksia voi laittaa sähköpostilla varpu (at) varputavi.com):

 

Terttu Lilja Oy

vogel-logo-1000environ300px