Pätkäpaasto(kin) on kestävyyslaji

Tänään pohdinnan aiheeha on elämänmuutosten ikuisuuskysymys:

mikä tekee yksistä ihmisistä ikuisia maanantaisotureita ja toisista sitkeitä sissejä?

Jokaisessa painonpudotus- tai liikuntaproggiksessa, joissa olen ollut mukana, keskeyttäneiden määrä on kaksin-kolminkertainen loppuun saakka sinnitteleviin verrattuna.  Viisi vuotta sitten meillä oli projekti Pimpstenin Posse Triathlon. Olin lopulta ainoa, joka sen toteutti. Yleensä jatkan sitkeästi loppuun saakka oli ryhmän projekti mikä hyvänsä, mikä johtuu ilmeisesti luonteessani olevasta loppuusuorittamisen tarpeesta. Inhoan keskenjääviä, ilmassaroikkuvia asioita. Joskus projektit toki tyssäävät sairastamiseen, kuten taannoinen juoksukouluni.

Mutta on toki lukuisia kertoja, jolloin turneekestävyyteni on lopahtanut kesken matkan. Yleensä kyse on niistä erilaisista hyvistä päätöksistä: treenaan kahvakuulilla säännöllisesti enkä satunnaisesti; meditoin joka päivä; en käy Facebookissa kuin kerran päivässä … jne. jne. Tai: pätkäpaastoan tänään (ihan just niin, aamupäivän pätkäpaastoan, iltapäivällä syön lakritsaa, kuten tänään tätä kirjoittaessani, tekoksyyksi riitti ison työn valmistuminen…. -  tämä juttu muuten ilmestyy ajastettuna).

Sitkeän sissin aseet

• selkeä tavoite
• kunnollinen toimintasuunnitelma, joka joustaa ja jota muutetaan tilanteiden mukaan
• porukan tuki
• todellinen sisäinen tahtotila (ei niin että “tarttis tehrä jotain”, vaan niin että “haluan vakavissani tehdä tämän”)
• projekti on “oma juttu” (koet oikeasti että tämä voisi olla sun juttusi, jos sitten osoittautuu ettei olekaan, olet ainakin kokeillut ja sitten tiedät)
• jos tulee huono päivä tai viikko, et luovuta ja lyö läskiksi vaan aloitat puhtaalta pöydältä uudestaan

Onko Ryhmä Rämällä muita vinkkejä sitkeille sisseille?

Tätinörtti opastaa – paperiton kirjailija, osa 1

Tavoitteenani on raivata työnurkkaukseni paperivuoret! Huomasin tulleeni siihen pisteeseen, etten enää hallitse muistiinpanojeni ja tiedostojeni ylläpitoa. Tähän saakka sisäinen hakukoneeni on toiminut suunnilleen periaatteella “Missähän kirjassa kirjoitin aiheesta?” -> kyseisen kirjan tietokonekansio  tai masterkäsis -> tieto joko löytyy tai ei…

Olen antinörtti, en ole hitustakaan kiinnostunut tietämään, mitä tietävä koneeni on syönyt. Haluan vain tietää, miten sen kanssa voi  toimia mahdollisimman aikaa säästävästi, tehokkaasti ja kaikki mahdollisuudet hyödyntäen. Outi Lammin Opi ja työskentele verkossa – Tätinörtti opastaa -kirja ilmestyi kuin tilauksesta juuri tässä vaiheessa, jolloin olin jo tehnyt päätökseni. Kirja on mainio. Lammi selittää asiat selkeästi, ymmärrettävällä ihmisten kielellä, mutta älykkäästi. Ei tullut hetkeäkään sellainen olo, että tässä nörtti nyt vääntää tädille rautalankaa.  Lammi esittelee keskeiset verkossa työskentelyn ja oppimisen välineet, osa oli vanhaa ja tuttua ja osa minulle ihan uutta. Mutta kirjan avulla olen aloittanut tietokonetyöskentelyni tsekkauksen. Olen merkinnyt kirjaan ruksit kohtiin, jotka ovat to do -listallani.

Aloitin järjestämällä koko tietokoneeni. Valokuva-arkisto tosin on vielä keskeneräinen. Mutta muut tiedot ovat nyt selkeästi jaoteltuina. Esimerkiksi KIRJAT-kansio sisältää alakansiot  SUUNNITTEILLA, TEKEILLÄ ja VALMIIT. Niiden alla ovat sitten kirjakohtaiset aineistot (menneiden kymmenen vuoden kirjat ja tulevien kymmenen vuoden…). Koti-kansioon tallensin tiliotteet ym. Miksi ihmeessä nekin on pitänyt printata? Firman kansioon samalla tavoin, kaikki PDF:inä talteen. Viisi mappia tyhjeni papereista ja sisältö siirtyi silppuriin. Yksi hylly vapautui kaapista.

Kävin myös läpi E-kirjani. Miksi minun on niitäkin pitänyt printata? No siksi, että tykkään raapustella ajatuksiani marginaaliin ja alleviivailla. Onneksi Tätinortti opastaa myös Evernoten käyttöön. Sen opettelu on agendalla. Ja ne printit menevät uusiokäyttöön. Toiselle puolelle voi tulostaa (jos mitään tulostettavaa enää tulee…).  Taas tyhjenee monta mappia ja hyllyä. Päätin myös hankkia tablettitietokoneen ja siirtyä lukemaan sillä mahdollisimman paljon (työkirjoja). Rakastan perinteisiä kirjoja ja edelleenkin aion nautiskella laatuajasta hyvän painetun kirjan parissa, mutta on paljon sellaista, jota minun on luettava työni vuoksi, ja talletettava koska saatan tarvita toistekin.

Olen tähän asti ämpyillyt älypuhelinta vastaan. Koska havaintojeni mukaan sitä käytetään lähinnä älyttömänä puhelimena, jonninjoutavuuksien viestittelyyn Facebookissa ja herkeämättömään viestitulvien tsekkailuun. Lammi onnistui poistamaan ennakkoluuloni ja palautti minut todellisuuteen: minähän se olen joka päättää, mitä laite tekee! Ei niin päin, että laite päättää mitä minä teen. Tykkään Tätinörtin tervejärkisyydestä, joka ilmeni kautta koko kirjan. Siis älypuhelin hankintalistalle.

Sen jälkeen onkin saatava tietokone, tabletti ja älypuhelin synkkaan. Työt ja muistiinpanot ajantasaisesti kaikkiin. Tähänkin löytyy kirjasta ohjeet.

Olen nyt ensimmäisellä portaalla henkilökohtaisessa oppimissuunnitelmassani.

Jatkoa seuraa, muun muassa pilvessä työskentelyä   lääkärin kanssa, joka on kanssakäsikirjoittajani yhdessä isossa kirjaprojektissa.

Outi Lammin blogi Tuolin ja näppäimistön välissä

Kirja Bookyssa

Pahan mielen pätkäpaastoilua ja -diettaamista

Viime viikolla listasin pätkistelyn hyvän mielen fiiliksiä. Nyt seuraa oma luetteloni

pätkistelyn pahan mielen fiiliksistä:

• Joinakin pätkispäivinä koko homma tökkii heti aamusta, usein siihen liittyy akuutti stressitilanne ja/tai se että olen nukkunut huonosti.
• Minulla on ollut pari tämmöistä päivää, silloin en ole pysynyt 500 kcal:ssa vaan niitä on kertynyt enemmän (700-900 about).
• Varsinkin iltapäivällä on alkanut ihan oikeasti pänniä, että mitä hittoa taas oon tekemässä elämääni vaikeaksi.
• On ollut viikkoja, jolloin paino on vain heilunut haarukassa, mutta ei ole notkahtanut alaspäin. Silloin motivaatio on hakusessa.
• Välillä energiat on olleet niin vähissä, että edes kevyt liikunta ei ole huvittanut.

Mites Ryhmä Rämällä? Onko välillä ketuttanut?

Millä mielellä loppurutistukseen (proggistamme on kolme viikkoa jäljellä!)?

VARPU TESTAA: Peroksiditon hampaidenvalkaisu kotihoitona

Joskus alkuvuodesta kirjoitin peroksidittomasta hampaidenvalkaisusta. Geeli ei sisällä peroksidia, mutta sen sijaan ainetta joka muuttuu veden kanssa peroksidiksi. Silti se ei vihlo (eikä tee hampaista luonnottoman valkoisia). Kirjoitin valkaisusta näin:

Minulle tarjoutui mahdollisuus kokeilla LED-valon ja peroksidittoman valkaisugeelin yhdistelmää. Tämä valkaisee hampaita ilman vihlontaa ja kipua eikä vahingoita ikeniä tai hampaita. Peroksiditon valkaisu on pinnallinen ja valkaisun kestoaika on 3-6 kuukautta.Kosmetologi Arja Lempinen kertoi, että perusedellytyksenä hoitoon tulemiselle ovat terveet hampaat ja ikenet. Jos sinulla on kariesta tai ientulehdusta, mene ensin hammaslääkäriin.

Ennen vappua tein kotihoitona valkaisun ilman LED-valoa. Olin saanut geelikynän ja muovimuotin mukaani. Huulten pitäminen erossa geelistä ja geelin levittäminen ikeniä suojaten onnistui muotin avulla helposti. Annoin geelin vaikuttaa kymmenisen minuuttia, ja huuhdoin vedellä pois. Tulos oli taas hyvä: hampaat tulivat valkoisemmiksi (edessä olivat lehtikuvaukset ) eikä niitä ole vihlonut.

TIEDUSTELUT:

Kauneuskeskus VitAroma Oy

Esikkotie 1 (Kielotie 17),

01300 Vantaa (Tikkurila) 

puh. 050 – 365 2103

LISÄÄ LUKEMISTA AIHEPIIRISTÄ:

Triklosaania ja alumiinia vai rosmariinia ja aniksensiemeniä

Hyvän mielen pätkäpaastoilua ja -diettaamista

Mitä hyvää projekti on tuonut?

Oma listani:

• olen löytänyt helpon tavan palata ruotuun rentoilun jälkeen
• mikä tarkoittaa myös, että näin voin jatkossa pitää painoni kurissa
• omalle psykologialleni pari niukkaenergista päivää viikossa sopii mitä mainioimmin (24 tunnin paasto ei ole mun juttu, mutta toisille se sopii parhaiten, ja niitäkin on jotka viihtyvät parhaiten mehupaastolla)
• olen saanut paljon ideoita, miten voin “jalostaa” kuviota, toisin sanoen miten teen touhusta nautinnollisempaa, helpompaa ja vielä enemmän kauneutta ja terveyttä edistävää
• minusta tämä on hirmuisen innostavaa, en oikein tiedä itsekään, miksi

Ryhmä Rämä, kommentteja kiitos! Mitä positiivista on pätkäilyssä?

Terveisin lakritsapöhöä sulatteleva Varpu

PS. Ensi maanantaina kootaan sitten ne negatiiviset kokemukset. Opiksi ja hyödyksi, ei mielen masentamiseksi…

Sokerin synkkä mutta luonnollisen makea historia

  Toimittaja ja kirjailija ja vapaa tutkija (kuten nykyisin on tapana kutsua omin päin asioista selvää ottavia) Johan Frisk on paneutunut tutkivan journalistin otteella sokerin historiaan ja nykyajan sokeripolitiikkaan. Suomeksi kirjan nimi on aika lällä “Ei makeaa mahan täydeltä”, alkuperäinen “Sötsug, om drogen som erövrade världen” (Koukussa sokeriin, huume joka valloitti maailman) on mielestäni pajon kuvaavampi  -  ja tietysti raflaavampi.

Sokerin historia liittyy läheisesti orjuuteen, afrikkalaista orjatyövoimaa tarvittiin sokeriplantaaseille, kuoliaaksi nääntyneiden tilalle aina uusia. Frisk kertoo sokerin poliittisesta historiasta mukaansatempaavalla ja helppolukuisella tavalla. Mutta hän on selvästikin kirjoittamisen ja journalismin ammattilainen, hän ei sorru huutomerkkeilyyn salaliitoista. Kunnon toimittajan tavoin hän kertoo faktat ja jättää johtopäätösten tekemisen lukijalle. Hän haastattelee tutkijoita ja teollisuuden edustajia. Hän törmää jopa korruptioon ja mahdollisesti vaiettuun tietoon, mutta säilyttää kertojan roolin eikä ryhdy maailmanpelastajaksi.

Annetaanpa puheenvuoro ympäristökemian professori Göran Petterssonille (jonka nimi oli minulle entuudestaan tuttu, koska olen käyttänyt häntä lähteenä kirjoittaessani sukraloosista). Frisk kertoo Pettersonin missiosta:

“Jos Göran Petterssonin toimia kutsutaan ajojahdiksi, on huomautettava ettei sen kohteena ole pelkästään sokeri vaan myös makeanhimo. Hän tekisi mieluusti siitä lopun. Sokeri ja makeutusaineineet, luonnolliset ja keinotekoiset, ovat Göran Pettersonin ajatusmaailmassa rikoskumppaneita. Joka ryystää pullollisen makeutusaineella silattua limonadia, kasvattaa samalla himoaan oikeaan sokeriin. Kuin olisi olemassa vaaraton huume, light-heroiniini, joka touttaa elimistön riippuvuuteen ja toimii porttina kovemmalle kamalle.

‘Kun ihminen altistuu makeutteille, pian kaiken pitää maistua makealta, ja sitä on vaikea saada kuriin’, Göran Pettersson sanoo. Pettersson arvelee saaneensa melko hyvin oman makeannälkänsä kuriin. Vaikeinta on löytää leipää, joka maistuu hyvältä, mutta sisältää riittävän hitaita hiilihydraatteja. Suklaassa pitää olla vähintään 86% kaakaota, jotta siinä on riittävän vähän sokeria.

Hyvä alku makeanhimosta vapautuvalle maailmalle on kutsua asioita niiden oikealla nimellä. Karkki-sana helisee Petterssonin mielestä tyhjyttään ja on liian positiivisesti latautunut. Nimi pitäisi vaihtaa sokerimoskaksi.”

Jos et usko Petterssonia, luepa huviksesi vaikka tämä juttu.

Olen kiinnittänyt huomiota samaan asiaan kuin Pettersson, omissa kirjoituksissani ja luennoillani olen kutsunut ilmiötä nimellä “sokeristuva kulttuuri”. Tarvitsemme koko ajan lisää makeaa, ja koko ajan makeampaa. Tämä johtuu siitä, että makeaa vastaanottavat makunystyrämme turtuvat ja tarvitsemme koko ajan suurempia ja/tai makeampia annoksia tyydyttääksemme makeanhimomme. Mutta toisin kuin Pettersson en usko, että ihmisen luontaista viehtymystä makeaan voitaisiin kitkeä pois. Mutta reippaita askeleita taaksepäin tarvitaan, jos halutaan edistää terveyttä ja kauneutta.

Tämä makea pamfletti kannattaa lukea, ruokavaliokriitikoille ja -kapinoitsijoille tämä on suorastaan must!

KIRJA BOOKYSSA

Johan Frisk: Ei makeaa mahan täydeltä

Nälän pelko

Pätkädieetti-proggiksemme on nyt puolessavälissä. Viisi viikkoa kulunut, Ryhmä Rämä on kutistunut tuntuvasti, ja osa meistä sitkeistä sisseistäkin . Minä itse olen pudottanut painoa ihan käsikirjan mukaan -2,5 kg. Mitat ovat kaventuneet 2-4 cm. Olen noudattanut kahtena päivänä viikossa Pätkä-ENEä (TM Varpu) eli pitänyt niukkaenergisiä kasvispainotteisia päiviä. Minulle sopii tämä versio, olen oppinut valmistamaan ja ajoittamaan syömiset niin, etten palele, en ajattele ruokaa koko ajan, enkä menetä yöunia. Ainoa, mitä en jaksa, on pilkuntarkka kaloreitten kanssa niuhottaminen, mutta siihenkin on varmasti palattava, arvioimalla saattaa tulla isompiakin heittoja…

Seuratessani projektiin osallistuvien kommentteja, olen kiinnittänyt huomiota erilaisiin tapoihin kokea NÄLKÄ.  Ukkoni on pätkäpaastonnut  jo pari kuukautta menetelmällä 5/2 x 24 h eli kaksi vuorokautta viikossa syömättä. Hänelle ei tuota mitään ongelmia olla syömättä illasta seuraavaan iltaan. Näyttää siltä, että luolamiehen ruokavalio sopii hänelle mitä parhaiten. Koko päivä syömättä ja illalla villisikaa/kalaa  ja pakkorehuja (hän syö mielellään kasviksia kunhan minä tungen ne lautaselle ). Mutta koska me Ryhmä Rämässä  olemme kaikki naisia, reagoimme nälkään herkemmin ja tunteellisemmin.

Selkeästi minkään mallinen pätkäpaastoilu ei sovi voimakkaasti tunnesyöpöille, enemmän tai vähemmän ahmimiskohtauksiin taipuvaisille. Heidän kannattaakin lopettaa kokeilu heti.

Nälkää on kahdenlaista: tunnenälkää ja oikeaa nälkää.

Tunnenälällä on kuitenkin useita alalajeja, kun sen sijaan oikea nälkä on vain oikeaa nälkää.

Oikean nälän tunnistaa helposti siitä, että sen tyydyttämiseen käy mikä tahansa ruoka. Se oikeasti kurnii mahassa.

Tunnenälän alalajeja ovat esimerkiksi  ilonälkä, surunälkä, pitkästymisnälkä, kellonaikanälkä, tv-nälkä  ja “suun nälkä”.

Suun nälkä oli minulle ihan uusi asia, opin sen Fätin Pahan mielen laihdutusblogista: “Mahassa ei ollut mikään ihan mahdoton nälkä, sen puolesta ei tee tiukkaakaan, mutta suu. Voi suu kun sulla on niin kova tarve täyttyä ja maistella. Salaatti on ihan tyhmää eikä sitä lasketa.”

Meillä jokaisella on oma tapamme kohdata nälkä. Useimmat meistä kai kohtaavat nälän voimakkaasti tunteella, muutamille se on niin voimakas kokemus, että horjuttaa koko perusturvallisuutta. Olen useinkin kuullut ylipainoisen suusta: “Mitään en pelkää niin kuin nälkää”. Mistä se pelko kumpuaa? Minä en ihan oikeasti tiedä. Olen ollut nuorena niin köyhä, ettei minulla oikeasti ollut ruokaa. Se tietysti johti siihen, että kun sitä ruokaa sitten oli, söin ihan elämäni tunnossa. Mutta se ei ole jättäänyt mieleni perukoille nälän pelkoa. Varmaankin juuri siksi, että tiedän, että nälästä selviää? Ainakin Suomen oloissa.

Nälän kohtaamiseen kannattaa soveltaa Pätkäterapiaa (TM Varpu).  Koska melko varmasti tiedät, mitkä ruoka-aineet tuovat tunteillesi parhaimman kylläisyyden, valitse niistä ruoista pätkäsopivimmat (jos siis noudatat 500 kcal versiota). Jos podet etupäässä suun nälkää, keksi ruokalajeja, jotka ovat suutuntumaltaan parhaimpia. Mieleen tulevat Painonvartija-ajoilta “Nollan pisteen marjavaahto” ja sokerittomien vanukkaiden kokeiluni .